Sijoittajasuhteet
Citycon pyrkii tuottamaan markkinoille jatkuvasti oikeaa ja ajan tasalla olevaa tietoa yhtiöstä. Tavoitteena on parantaa Cityconin toiminnan tunnettuutta, lisätä sijoitusinformaation avoimuutta ja tuottaa siten lisäarvoa osakkeenomistajille.
Citycon noudattaa sijoittajaviestinnässään tasapuolisuuden periaatetta ja julkaisee kaiken sijoittajatiedon ensisijaisesti internet-sivuillaan suomeksi ja englanniksi. Citycon julkaisee painetun vuosikertomuksen suomeksi ja englanniksi.
Citycon tapaa sijoittajia aktiivisesti sekä kotimaassa että ulkomailla. Vuonna 2009 yhtiön johto esitteli yhtiötä sijoituskohteena yhteensä noin 40 tilaisuudessa, ja niissä yhtiön johto tapasi noin 270 institutionaalista sijoittajaa joko henkilökohtaisesti tai pienryhmissä. Lisäksi yhtiön edustajat tapaavat sijoittajia järjestöjen ja pankkien järjestämissä seminaareissa ja laajemmissa yleisötapaamisissa sekä tutustumisvierailuilla yhtiön kauppakeskuksiin.
Citycon soveltaa kolmen viikon pituista hiljaista jaksoa tulosjulkistustensa edellä. Yhtiön edustajat eivät tänä aikana tapaa sijoittajia tai analyytikoita eivätkä kommentoi yhtiön taloudellista tilaa.
Yhteyshenkilöt
![]() | Hanna Jaakkola Sijoittajasuhdepäällikkö puhelin 040-566 6070 |
![]() | Petri Olkinuora Toimitusjohtaja puhelin 0207 664 401 |
![]() | Eero Sihvonen Talousjohtaja, varatoimitusjohtaja puhelin 050-557 9137 |
![Logo[Citycon]](images_citycon_new/citycon_logo.jpg)




