Historia

2008

Citycon panostaa entistä enemmän ympäristöystävälliseen, vastuulliseen rakentamiseen ja tavoittelee kansaivälistä LEED(Leadership in Energy and Environmental Design) -ympäristöluokitusta projekteilleen. Yhtiöä myy  40% kauppakeskus Isosta Omenasta GIC:lle, jatkaen edelleen kauppakeskuksen johtamista ja kehittämistä.

2007

Yhtiö vahvistaa kauppakeskussalkkuaan uusilla hankinnoilla Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Citycon keskittyy entistä vahvemmin omistamiensa kauppakeskusten kehitykseen. Kehitystoiminnassa yhtiö nostaa vastuullisen rakentamisen entistä tärkeämmäksi käynniäen kolme pilottiprojektia; Liljeholmenstorgetin, Rocca al Maren sekä Trion. Vuoden aikana useampi kehityshanke valmistuu.
Citycon tekee kaikken aikojen suurimman kiinteistöhankintansa ostaessaan kauppakeskus Ison Omenan Espoosta.

2006

Cityconin liiketoiminta Ruotissa ja Baltian maissa laajenee edelleen. Yhtiö hankkii useita liikekiinteistöjä Ruotsista ja ensimmäisen kauppakeskuksen Liettuasta. Ydinliiketoimintaan kuulumattomien kiinteistöjen myynti terävöittää yhtiön strategiaa keskittyä kauppakeskuksiin ja muihin kaupan suuryksiköihin. Yhtiön asema ja profiili vähittäiskaupan liiketiloihin erikoistuneena kiinteistösijoitusyhtiönä vahvistuu.

2005

Citycon teki ensimmäisen ulkomaisen kiinteistösijoituksen, kun se hankki 75 prosenttia ruotsalaisesta kauppakeskus Åkersbergasta. Kauppa toteutettiin 1.7.2005. Kokonaisinvestointi käynnistyvien laajennushankkeiden valmistuttua tulee olemaan noin 900-950 miljoonaa Ruotsin kruunua (95-100 milj. euroa).

Toukokuussa 2005 Citycon laajentui Viroon ostamalla Kauppakeskus Rocca al Maren Tallinnassa 62,1 miljoonalla eurolla.


 2004

Cityconin kasvu ja kansainvälistyminen jatkuivat. Cityconin omistusrakenne ja hallitus kansainvälistyivät, osakkeen vaihto Helsingin Pörssissä kasvoi merkittävästi ja osakkeen arvo yli 1,6-kertaistui. Citycon panosti kiinteistöomaisuuden ja uusien kauppapaikkojen kehittämiseen sekä liiketoiminnan rakenteen ja toimintatapojen yhtenäistämiseen. Citycon aloitti laajentumismahdollisuuksien tutkimisen Baltiassa ja Skandinaviassa. Samalla yhtiö jatkoi merkittävimpänä vähittäiskaupan liiketilojen omistajana kasvustrategiansa toteuttamista Suomessa.


 2003

Citycon täsmensi liiketoimintansa rakennetta ja laajensi toimintaansa liikekiinteistöjen omistamisen, vuokrauksen ja johtamisen lisäksi myös kehittämiseen. Yhtiön kiinteistöomaisuus kasvoi merkittävästi. Yhtiö investoi neljään uuteen kauppakeskukseen. Omistusrakenne muuttui aikaisempien pääomistajien luopuessa osakkeistaan ja kansainvälisten sijoittajien mielenkiinto Cityconia kohtaan heräsi.


 2002

Cityconin uusi toimitusjohtaja Petri Olkinuora aloitti tehtävässään elokuussa. Vuoden lopulla Cityconissa käynnistettiin organisaatiomuutoksen suunnittelu. Aiemmasta maantieteellisestä kohdejaosta luovuttiin ja kiinteistöliiketoiminta organisoitiin kiinteistötyyppien ja asiakastarpeiden mukaisesti kolmeen liiketoimintaryhmään. Organisaatiomuutoksen myötä yhtiön toiminta laajeni liikekiinteistöjen omistamisen, vuokrauksen ja hallinnoinnin lisäksi myös uusien liikekeskusten kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Uusi toimintarakenne otettiin käyttöön 1.1.2003.


 2001

Citycon keskittyi yhä vahvemmin vähittäiskaupan liiketilojen omistamiseen ja hallinnointiin. Yhtiö myi vuoden 2001 aikana omistamansa osakkeet 20 kohteesta ja vähensi omistustaan viidessä kohteessa. Yhtiö kasvatti omistustaan Espoon Tapiolassa sijaitsevan Heikintorin kauppakeskuksessa ja osti Kuopion Anttilana tunnetun tavaratalokiinteistön. Yhtiön liikevaihto kasvoi ja tuloskehitys jatkui selvästi nousujohteisena.


 2000

Citycon kasvatti kiinteistöomaisuuttaan strategiansa mukaisilla talousalueilla ja vähensi omistuksiaan yhtiön ydinliiketoimintaan kuulumattomissa kohteissa. Yritys paransi jälleen tulostaan, ja liikevoitto kasvoi 36 prosenttia.


 1999

Citycon vahvisti asemaansa ja nosti profiiliaan vähittäiskaupan liiketiloihin erikoistuneena kiinteistösijoitusyhtiönä. Yhtiö toteutti merkittävän 319,5 miljoonan euron kiinteistökaupan, joka lähes kaksinkertaisti yhtiön kiinteistöomaisuuden arvon. Cityconista tuli Suomen johtava pörssinoteerattu vähittäiskaupan liiketiloihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö.


 1998

Vuosi oli Cityconille voimakkaan kasvun ja kehityksen aikaa. Yhtiö loi uuden, liikekiinteistöihin keskittyvän liiketoimintakonseptin. Yrityksen omistukseen siirtyi 223 liikekiinteistöä eri puolelta Suomea. Liiketoiminnan kehittyminen ja hallittu kasvu näkyi myös tuloksessa: yhtiö teki historiansa parhaan tuloksen.


 1997

Cityconin kannattava kasvu jatkui ja vuoden aikana kypsyi ajatus toiminnan uudelleen suuntaamisesta. Tavoitteeksi asetettiin, että Cityconista muodostetaan liikekiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö.


 1996

Kiinteistömarkkinat piristyivät. Talouden kasvu ja alhainen korkotaso yhdessä Cityconin vakaan kehityksen kanssa loivat perustan positiiviselle tuloskehitykselle.


 1988

Cityconin perustivat Vakuutusosakeyhtiö Eläke-Sampo, Imatran Voima Oy, Rakennustoimisto A. Puolimatka Oy ja Postipankki. Yhtiö listautui Helsingin Pörssin päälistalle. Toimintansa alussa Citycon sijoitti toimistokiinteistöihin.

Suomeksienglish