CITYCON OYJ
Pörssitiedote 30.10.2003 klo 13.15
CITYCON MYY OMIA OSAKKEITAAN OSANA KAUPPAKESKUSKAUPAN
RAHOITUSJÄRJESTELYÄ
Citycon Oyj:n hallitus on
30.10.2003 päättänyt varsinaisen
yhtiökokouksen 20.3.2003 antaman valtuutuksen
perusteella luovuttaa myytäväksi kaikki
3 874 000 yhtiön halussa olevaa omaa osaketta
Helsingin Pörssin järjestämässä
julkisessa kaupankäynnissä. Citycon
myy hallussaan olevat osakkeet osana kauppakeskus
Jyväskylän Forumin oston rahoitusjärjestelyä.
Osakkeet luovutetaan sopivin erin
tämän päätöksen Osakeyhtiölain
7:5 §:n mukaisen julkistamisen jälkeen.
Osakkeet luovutetaan vähintään
niiden luovutushetken mukaiseen käypään
arvoon, joka määräytyy Helsingin
Pörssin järjestämässä
julkisessa kaupankäynnissä.
Yhtiökokouksen antama valtuutus
on merkitty kaupparekisteriin ja se on voimassa
20.3.2004 asti. Valtuutus koskee kaikkia yhtiön
hallussa olevia omia osakkeita. Luovuttaminen
on valtuutuksen mukaisesti mahdollista muutoin
kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla
on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita.
Edelleen valtuutuksen mukaan osakkeet voidaan
luovuttaa myymällä ne Helsingin Pörssin
järjestämässä arvopapereiden
julkisessa kaupankäynnissä.
CITYCON OYJ
Hallitus
Lisätietoja: toimitusjohtaja Petri Olkinuora,
puh 0400 333 256
Jakelu: Helsingin Pörssi,
keskeiset tiedotusvälineet
Takaisin edelliselle
sivulle
|