Tiedotteet
 

Citycon Oyj
Pörssitiedote
27.2.2003 klo 11.30

YHTIÖKOKOUSKUTSU
Citycon Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina maaliskuun 20 päivänä 2003 kello 10.00 alkaen Kansallissalissa, osoitteessa Aleksanterinkatu 44, 00100 Helsinki.

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Varsinaiselle yhtiökokoukselle yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaan kuuluvat asiat

2. Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä

Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin päättämään osakepääoman korottamisesta yhdellä tai useammalla uusmerkinnällä siten, että uusmerkinnässä voidaan merkitä yhteensä enintään 21.085.106 kappaletta yhtiön uusia nimellisarvoltaan 1,35 euron määräisiä osakkeita ja yhtiön osakepääomaa voidaan korottaa yhteensä enintään 28.464.893,10 eurolla.

Valtuutus oikeuttaa poikkeamaan osakkeenomistajien etuoikeudesta merkitä uusia osakkeita sekä päättämään merkintähinnoista ja muista merkintäehdoista. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta voidaan poiketa edellyttäen, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten esimerkiksi yhtiön osakaspohjan laajentaminen, kiinteistö- tai osakekaupan rahoittaminen tai yhtiön liiketoiminnalle tärkeän muun omaisuuden hankinnan rahoittaminen. Hallitus ei saa poiketa merkintäetuoikeudesta lähipiiriin kuuluvan hyväksi.

Silloin kun osakepääomaa korotetaan uusmerkinnällä, hallitus on oikeutettu päättämään että osakkeita voidaan merkitä apporttiomaisuutta vastaan tai muutoin tietyin ehdoin taikka käyttämällä kuittausoikeutta.

Valtuutus on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Hallitukselle 26.3.2002 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa annettu valtuutus päättää osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä ehdotetaan peruutettavaksi.


3. Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta voitonjakoon käytettävissä olevilla varoilla enintään sen osakemäärän, jonka yhteenlaskettu nimellisarvo yhdessä yhtiön hallussa jo olevien osakkeiden nimellisarvon kanssa vastaa hankinnan jälkeen 5 % yhtiön osakepääomasta ja kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä. Valtuutuksen nojalla omia osakkeita voidaan siten hankkia enintään 1.414.892 kappaletta.

Valtuutus oikeuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa kiinteistö- tai osakekaupoissa tai yhtiön liiketoiminnalle tärkeän muun omaisuuden hankinnoissa tai muuten edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi hallituksen päättämällä tavalla ja laajuudessa. Omien osakkeiden hankinta toteutettaisiin muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa arvopapereiden julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä osakkeiden hankintahetken käypään arvoon. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan myyjille Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Suomen Arvopaperikeskuksen sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa.

Koska hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on alle 5 % yhtiön koko osakemäärästä ja kaikkien osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistukseen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä.

Valtuutus on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Hallitukselle 26.3.2002 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa annettu valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen ehdotetaan peruutettavaksi.

4. Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta

Hallitus ehdottaa, että hallitus valtuutettaisiin päättämään yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta siten, että valtuutus käsittäisi kaikkien hallitukselle annetun hankintavaltuutuksen perusteella hankittujen ja yhtiöllä muutoin jo olevien omien osakkeiden luovuttamisen.

Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajilla on etuoikeus hankkia yhtiön osakkeita. Hallitus voi luovuttaa omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa kiinteistö- tai osakekaupoissa tai yhtiön liiketoiminnalle tärkeän muun omaisuuden hankinnoissa hallituksen päättämällä tavalla ja laajuudessa. Osakkeet voidaan luovuttaa myös arvopapereiden julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä.

Valtuutus käsittää oikeuden päättää osakkeiden luovutushinnasta ja sen määrittelyperusteista sekä oikeuden luovuttaa osakkeita muuta kuin rahavastiketta vastaan taikka käyttämällä kuittausoikeutta.

Valtuutus on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Hallitukselle 26.3.2002 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa annettu valtuutus omien osakkeiden luovuttamiseen ehdotetaan peruutettavaksi.

Asiakirjojen nähtävilläpito
Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ja hallituksen ehdotukset liitteineen ovat osakkeenomistajien nähtävinä viimeistään torstaista 13.3.2003 alkaen yhtiön pääkonttorissa, osoite Pohjoisesplanadi 35 AB, 00100 Helsinki. Osakkeenomistajille lähetetään pyynnöstä jäljennökset asiakirjoista.

Osallistumisoikeus
Oikeus osallistus yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on maanantaina 10.3.2003 merkittynä osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon tai joka osakeyhtiölain 3a luvun 4 §:n 2 momentin mukaan on oikeutettu osallistumaan yhtiökokoukseen.

Ilmoittautuminen
Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, on ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään maanantaina 17.3.2003 kello 16.00 mennessä kirjallisesti osoitteeseen Citycon Oyj, Pohjoisesplanadi 35 AB, 00100 Helsinki, puhelimitse numeroon (09) 680 3670, Raija Rinne-Ingberg, telefaksilla numeroon (09) 680 36788 tai sähköpostilla osoitteeseen raija.rinneingberg@citycon.fi. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ilmoittautumisajan loppuun mennessä.

Hallituksen kokoonpano ja tilintarkastajat
Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 50 % yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä, ovat ilmoittaneet yhtiölle tulevansa ehdottamaan varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettaisiin edelleen kuusi ja että kaikki nykyiset hallituksen jäsenet, Stig-Erik Bergström, Heikki Hyppönen, Juhani Järvi, Jorma Lehtonen, Carl G. Nordman ja Juha Olkinuora, valittaisiin uudelleen seuraavalle toimikaudelle. Edellä mainituilta hallituksen jäseniltä on saatu suostumukset tehtävään.

Lisäksi edellä mainitut osakkeenomistajat ovat ilmoittaneet tulevansa ehdottamaan, että yhtiön varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittaisiin edelleen KHT Ari Ahti ja KHT Jaakko Nyman sekä varatilintarkastajaksi KHT-yhteisö KPMG Wideri Oy Ab.

Osingonmaksu
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1. – 31.12.2002 jaetaan osinkoa 0,09 euroa osakkeelta, ei kuitenkaan yhtiön omistamille omille osakkeille. Osinko maksetaan osakkaalle, joka on osingonjaon täsmäytyspäivänä tiistaina 25.3.2003 merkittynä Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osingon maksupäivä on tiistai 1.4.2003.

Helsingissä helmikuun 27 päivänä 2003

CITYCON OYJ
Hallitus


Lisätietoja: toimitusjohtaja Petri Olkinuora, puhelin 0400 333 256
Jakelu: Helsingin Pörssi ja keskeiset tiedotusvälineet


Takaisin edelliselle sivulle