Tiedotteet

 

Citycon Oyj
PÖRSSITIEDOTE 29.8.2002 klo 10.00

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2002

KATSAUSKAUDEN LIIKEVAIHTO JA TULOS
Citycon-konsernin tulos tammi-kesäkuulta 2002 oli 7,4 miljoonaa euroa
(vuotta aiemmin 6,6 miljoonaa euroa) ja liikevaihto 40,2 miljoonaa euroa
(40,3 miljoonaa euroa). Liikevoitto oli 22,8 miljoonaa euroa (23,1 miljoonaa euroa). Osakekohtainen tulos oli 0,07 euroa (0,06 euroa). Tuloskehitys oli ennakoidun kaltainen.

TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Taloudellinen tilanne

Kasvanut epävarmuus taloudessa ja pörssin alamäki heikensivät alkuvuoden aikana optimismia talouden kääntymisestä nousuun jo tämän vuoden aikana. Suomessa, kuten euroalueella yleensäkin, kokonaistuotannon loppuvuoden kasvuennusteita on alennettu alkuvuoden ennusteista. Talouden ennakoitua hitaampi toipuminen ei ole kuitenkaan heijastunut kotimaiseen vähittäiskauppaan, jota tukevat alhainen inflaatio ja laskeva korkotaso sekä kuluttajien vahva usko omaan talouteen. Tästä syystä vähittäiskaupan alkuvuoden kehitystä voidaan pitää varsin hyvänä.

Talouden hidas elpyminen ja toisaalta sen epävarmuuden lisääntyminen
näkyvät rakentamisen määrän pienentymisenä edelleen. Kynnys uusien rakennushankkeiden käynnistämiselle on nykyään korkea eikä spekulatiivista rakentamista suuressa määrin esiinny.

Liiketilojen vajaakäyttöasteet ovat edelleen alhaisia vähittäiskaupan myynnin kasvun ansiosta. Voimakkainta liiketilojen kysyntä on Cityconin liiketoiminnan painopistealueilla pääkaupunkiseudulla ja maan kasvukeskuksissa, joissa ei ole nähtävissä kysynnän hiipumista. Kiinteistötalouden Instituutin (KTI) suhdannebarometrin mukaan tuotto-odotukset olivat nousussa vuoden ensimmäisellä puoliskolla, mutta nousu tasaantunee loppuvuoden aikana.

Vähittäiskaupan kehitys
Vähittäiskauppa kehittyi alkuvuoden aikana myönteisesti, jopa odotettua paremmin. Vähittäiskaupan myynnin kasvu ilman autokauppaa oli 4,4 prosenttia. Myöskin autokauppa lähti nousuun pitkän taantuman jälkeen.

Vähittäiskaupan Keskusliiton tuoreen suhdannekyselyn mukaan päivittäistavara- ja tavaratalokaupassa myynnin kasvuksi ennakoidaan 3-5 prosenttia, erikoistavarakaupassa 2-4 prosenttia sekä rakennus- ja sisustustarvikekaupassa 0-2 prosenttia loppuvuoden aikana. Myönteisen kehityksen taustalla ovat talouden hitaasta elpymisestä huolimatta kuluttajien vahva usko omaan talouteen, ostovoiman kasvu myös tänä vuonna sekä säästämisasteen pysyminen pitkän ajanjakson keskiarvon alapuolella.

Pääomamarkkinat
Pitkät korot saavuttivat tämän vuoden huippunsa toukokuun ensimmäisellä puoliskolla, minkä jälkeen korot kääntyivät laskuun. Tämä kehitys on jatkunut myös katsauskauden jälkeen. Lyhyiden korkojen alkuvuoden jatkunut nousu taittui myöskin toukokuun alkupuolella. Tämän jälkeen korot ovat laskeneet ja saavuttanevat toistaiseksi alhaisimman tasonsa kuluvana vuonna. Nykyisessä taloustilanteessa ei ole ennusteiden mukaan paineita korkojen nousulle.
HEX-indeksi laski vuoden alun 9036 pisteestä katsauskauden lopun 6063 pisteeseen ja on sen jälkeen jatkanut laskuaan.

CITYCONIN LIIKETOIMINTA
Vuokraustoiminta

Katsauskauden aikana Citycon solmi 98 (116) vuokrasopimusta, joista vanhojen vuokralaisten kanssa solmittuja korvaavia sopimuksia oli 31 (51) kpl ja uusia
67 (65) kpl. Vuokrasopimusten vuokra oli keskimäärin 4,1 prosenttia aiempia, samoja tiloja koskevia sopimuksia korkeampi. Solmittujen vuokrasopimusten yhteenlaskettu pinta-ala oli noin 15 000 m2 (26 000 m2).

Kiinteistökannan vuokrausaste oli katsauskauden lopussa 98 prosenttia (98).

Vuokrasopimuksia oli katsauskauden lopussa 1138 kpl ja niiden bruttovuokrilla painotettu kestoaika 4,2 vuotta. Suurimpia vuokralaisia ovat Keskon yksiköt, Nordea, Lindex, Hennes & Mauritz, McDonald's, Tiimari, Alko, Vaatehuone, Dressmann ja Seppälä.

Muutokset kiinteistökannassa
Citycon osti katsauskauden aikana strategiansa mukaisesti liiketiloja Heikintori Oy:stä Espoon Tapiolassa. Heikintori Oy:stä tuli kaupan jälkeen Cityconin tytäryhtiö 52,1 prosentin omistusosuudella.

Katsauskauden aikana Citycon myi myyntiohjelmansa mukaisesti koko osakekannan 15 (11) kohteesta ja vähensi omistustaan yhdessä (kahdessa) kohteessa. Myytyjen kohteiden kauppahinta oli yhteensä 5,8 (9,5) miljoonaa euroa ja niistä saatu myyntivoitto 0,4 (1,8) miljoonaa euroa on esitetty osana liikevaihtoa.

RAHOITUS
Konsernin taseen loppusumma 30.6.2002 oli 748,7 miljoonaa euroa (vuotta aiemmin 764,1 miljoonaa euroa). Korollista velkaa oli 446,6 miljoonaa euroa (467,9 miljoonaa euroa). Velan keskikorko oli vuositasolla 5,4 prosenttia (5,9%). Keskimääräinen laina-aika oli 5,5 vuotta (6 vuotta) ja keskimääräinen korkosidonnaisuusaika 4,3 vuotta (5 vuotta). Konsernin omavaraisuusaste oli 38,1 prosenttia (36,7%) ja pääomalaina omiin pääomiin lukien 47,3 prosentti (45,7%). Velanhoitokate eli tulos ennen korkokuluja, veroja ja poistoja suhteessa nettorahoituskuluihin oli 2,1.

CITYCONIN OSAKE
Katsauskauden alussa Cityconin kurssi oli 1,02 euroa ja 1,05 euroa tarkastelujakson viimeisenä pörssipäivänä. Katsauskauden alin osakekohtainen kurssi oli 0,98 euroa ja ylin kurssi 1,12 euroa. Kaupankäyntimäärillä painotettu keskikurssi oli 1,06 euroa. Osakekannan markkina-arvo oli kesäkuun lopussa 107 miljoonaa euroa (106 miljoonaa euroa). Omia osakkeita oli yhtiön hallussa 3.874.000 kappaletta, joiden hankintahinta oli yhteensä 4.675.812,76 euroa. Hankittujen osakkeiden osuus Cityconin osakepääomasta ja äänimäärästä oli 3,7 prosenttia.

YHTIÖKOKOUS
Cityconin varsinainen yhtiökokous 26.3.2002 vahvisti yhtiön tilinpäätöksen vuodelta 2001 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että tilikaudelta 1.1.-31.12.2001 jaetaan osinkoa 0,08 euroa osakkeelta, ei kuitenkaan yhtiön omille osakkeille ja että loput voitosta kirjataan kertyneiden voittovarojen tilille. Osinko maksettiin osakkeenomistajille 10.4.2002.

Yhtiökokouksen muut päätökset on kerrottu osavuosikatsauksessa tammi-maaliskuussa 2002. Yhtiökokouksen myöntämiä valtuuksia ei ole käytetty.

Hallitus
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi kuusi. Hallituksen jäsenet ovat kauppatieteiden tohtori Stig-Erik Bergström, ekonomi Heikki Hyppönen, talous- ja rahoitusjohtaja Juhani Järvi, kiinteistöjohtaja Jorma Lehtonen, teollisuusneuvos
Carl G. Nordman ja yksikön johtaja Juha Olkinuora. Hallitus valitsi puheenjohtajaksi Stig-Erik Bergströmin ja varapuheenjohtajaksi Jorma Lehtosen.

Tilintarkastajat
Varsinaiset tilintarkastajat ovat KHT Ari Ahti ja KHT Jaakko Nyman. Varatilintarkastaja on KHT-yhteisö KPMG Wideri Oy Ab.

MUUTOKSET ORGANISAATIOSSA
Hallitus nimitti kokouksessaan 30.4.2002 Cityconin uudeksi toimitusjohtajaksi dipl.ins., MBA Petri Olkinuoran 1.8.2002 alkaen. Hänellä on linjavastuu myös koko kiinteistöliiketoiminnasta. Oikeust. kand. Olli-Pekka Mikkola siirtyi samana päivänä varatoimitusjohtajan tehtäviin. Hänen vastuualueitaan ovat mm. rahoitus- ja lakiasiat, rahoitussuhteet ja pitkän aikavälin tasesuunnittelu.

HENKILÖSTÖ
Konsernin palveluksessa oli katsauksen lopussa yhteensä 33 (24) henkilöä, joista 27 (14) oli emoyhtiön palveluksessa.

NÄKYMÄT
Vähittäiskaupan myynnin kehitys vuoden ensimmäisellä puoliskolla vastasi odotuksia ja myynnin kasvu oli yli neljä prosenttia. Siihen vaikuttivat sekä ostovoiman lisääntyminen että kuluttajien vahva usko omaan talouteensa. Tämä kehitys heijastuu kiinteistömarkkinoille vähittäiskaupan tilojen hyvänä kysyntänä etenkin suurissa kasvukeskuksissa. Merkkejä vähittäis- ja erikoistavarakaupan tilantarpeen vähenemisestä ei ole nähtävissä. Korkotason laskun ja suunnitelmien mukaan toteutuneen liiketoiminnan johdosta yhtiö odottaa koko vuoden tuloksen olevan vähintään viime vuoden tasolla.

Helsinki 29.8.2002

CITYCON OYJ
Hallitus

Lisätietoja toimitusjohtaja Petri Olkinuora, puhelin 680 36 738, 0400 333 256 tai varatoimitusjohtaja Olli-Pekka Mikkola, puhelin 680 36 730, 0400 601 089
Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet

 
KONSERNITULOSLASKELMA
1000 euroa

1-6 2002 1-6 2001 1-12 200
Liikevaihto

40 193

40 319 77 716
Muut tuotot 272 0 105
Liikevoitto 22 790 23 097 44 895
Rahoituskulut (netto)
-12 404 -13 877 -27 252
Voitto ennen satunnaiseriä
ja veroja
10 386 9 220 17 643
Tilikauden voitto 7 444 6 583 12 595
       
KONSERNITASE
(tmk)
     
Vastaavaa      
Pysyvät vastaavat      
Aineettomat hyödykkeet

6 084

5 276 5 494
Aineelliset hyödykkeet
627 469 616 996 616 548
Sijoitukset 98 034 113 356 112 987
Omat osakkeet 4 068 4 029 3 951
Pysyvät vastaavat yhteensä 735 654 739 657 738 980
Vaihtuvat vastaavat      
Saamiset 3 910 5 027 4 177
Raha- ja pankkisaamiset 9 181 19 460 5 770
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
13 091 24 487 9 948
Vastaavaa yhteensä 748 746 764 144 748 928
Vastattavaa      
Oma pääoma 197 492 192 117 198 086
Pääomalaina 68 452 68 452 68 452
Vähemmistöosuus 90 454 90 771 89 918
Vieras pääoma
392 347 412 803 392 471
Pitkäaikainen
355 632 361 259 354 873
Lyhytaikainen 36 715 51 544 37 598
Vastattavaa yhteensä 748 746 764 144 748 928
Bruttoinvestoinnit
taseen pysyviin vastaaviin
4 884 16 192 21 794
% liikevaihdosta 12,2 40,2 28,0
Suunnitelman mukaiset poistot
3 499 3 334 6 792
Henkilöstö keskimäärin
31 24 26
TUNNUSLUKUJA
     
Tulos/osake, euro
0,07 0,06 0,12
Oma pääoma/osake, euro
1,90 1,85 1,91
Omavaraisuusaste, % 38,1 36,7 38,2
Omavaraisuusaste, %
(pääomalaina käsitelty
osana omaa pääomaa)
47,3 45,7 47,3
KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET      
Pantatut osakkeet
(kirjanpitoarvo)
550 426 493 355 552 613
Muut annetut vakuudet 598 46 963 1 663
Kiinnitykset maa-alueisiin
ja rakennuksiin
11 951 15 147 15 147
Koronvaihtosopimukset 1999
(5 vuoden kiinteä korko)
kohde-etuuden nimellisarvo
50 000 50 000 50 000
Koronvaihtosopimukset 1999
(10 vuoden kiinteä korko)
kohde-etuuden nimellisarvo
66 000 66 000 66 000
Koronvaihtosopimukset 1999
(11 vuoden kiinteä korko)
kohde-etuuden nimellisarvo
82 412 82 412 82 412
Korko-optiosopimus 1998 ja
1999(5 vuoden korkokatto)
kohde-etuuden nimellisarvo
132 512 132 512 132 512
Yhtiö käyttää johdannaisia ainoastaan taseessa olevien riskien alentamiseen tai poistamiseen.
OMAT OSAKKEET
Hankittu 25.11.1999-30.6.2002
     
Lukumäärä 1 000 kpl 3 874 3 874 3 874
Yhteenlaskettu nimellisarvo 5 230 5 212 5 212
Osuus osakepääomasta, % 3,7 3,7 3,7
Osuus äänimäärästä, % 3,7 3,7 3,7
Suoritettu vastike 4 676 4 676 4 676
 

Omat osakkeet on arvostettu alkuperäistä hankintamenoa alempaan 30.6.2002 tilinpäätöspäivän kurssiin.
Luvut ovat tilintarkastamattomia.

 

Takaisin edelliselle sivulle