Tiedotteet

 

Kiinteistösijoitus Oyj Citycon
PÖRSSITIEDOTE 3.4.2002 klo 13.00

Citycon hankkii omia osakkeitaan
Cityconin hallitus on 3.4.2002 päättänyt varsinaiselta yhtiökokoukselta 26.3.2002 saamansa valtuutuksen perusteella yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta voitonjakoon käytettävissä olevilla varoilla. Omat osakkeet hankitaan yhtiölle käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa kiinteistö- tai osakekaupoissa, vastikkeena silloin, kun yhtiö hankkii liiketoiminnalleen tärkeää muuta omaisuutta tai edelleen luovutettavaksi Helsingin Pörssissä.

Yhtiön omia osakkeita hankitaan enintään 5.271.276 kappaletta kuitenkin siten, että yhtiölle ja sen tytäryhteisöille kuuluvien yhtiön osakkeiden yhteenlaskettu nimellisarvo tai niiden tuottama äänimäärä ei ylitä viittä (5) prosenttia yhtiön osakepääomasta tai kaikkien osakkeiden äänimäärästä. Yhtiöllä on tällä hetkellä yhteensä 3 874 000 yhtiön osaketta eli n. 3,7 prosenttia yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä.

Osakkeet hankitaan niille Helsingin Pörssin julkisessa kaupankäynnissä muodostuneeseen hankintahetken käypään arvoon muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Suomen Arvopaperikeskuksen sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Omien osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata pääomaa.

Yhtiö ei hanki omia osakkeita julkisessa kaupankäynnissä ennen kuin viikko on kulunut siitä kun se on julkistanut omien osakkeiden hankkimista koskevan hallituksen päätöksen eli ei ennen 10.4.2002. Osakkeiden hankintavaltuutus on voimassa yhtiön seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 26.3.2003 saakka.

Osakkeenomistajien, jotka haluavat myydä osakkeitaan yhtiölle, on annettava tätä koskeva myyntimääräys valtuutetulle arvopaperivälittäjälle.

HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN
Cityconin hallitus valitsi puheenjohtajaksi kauppatieteiden tohtori Stig-Erik Bergströmin ja varapuheenjohtajaksi kiinteistöjohtaja Jorma Lehtosen.


KIINTEISTÖSIJOITUS OYJ CITYCON
Hallitus

Lisätietoja: toimitusjohtaja Olli-Pekka Mikkola, puh (09) 680 3670

Takaisin edelliselle sivulle