Kiinteistösijoitus
Oyj Citycon
PÖRSSITIEDOTE 23.4.2001 klo 15.30
Citycon hankkii
omia osakkeitaan
Kiinteistösijoitus Oyj Cityconin hallitus on 23.4.2001
päättänyt varsinaiselta yhtiökokoukselta
29.3.2001 saamansa valtuutuksen perusteella yhtiön omien
osakkeiden hankkimisesta voitonjakoon käytettävissä
olevilla varoilla. Omat osakkeet hankitaan yhtiölle käytettäväksi
vastikkeena mahdol-lisissa kiinteistö- tai osakekaupoissa,
vastikkeena silloin, kun yhtiö hankkii liiketoiminnalleen
tärkeää muuta omaisuutta tai edelleen luovutettavaksi
Helsingin Pörssissä.
Yhtiön omia osakkeita hankitaan enintään
5.288.892 kappaletta kuitenkin siten, että yhtiölle
ja sen tytäryhteisöille kuuluvien yhtiön osakkeiden
yhteenlaskettu nimellisarvo tai niiden tuottama äänimäärä
ei ylitä viittä (5) prosenttia yhtiön osakepääomasta
tai kaikkien osakkeiden äänimäärästä.
Yhtiöllä on tällä hetkellä yhteensä
3 874 000 yhtiön osaketta eli n. 3,7 prosenttia yhtiön
osakepääomasta ja äänimäärästä.
Osakkeet hankitaan niille Helsingin Pörssin
julkisessa kaupankäynnissä muodostuneeseen hankintahetken
käypään arvoon muussa kuin osakkeenomistajien
omistusten suhteessa Helsingin Pörssin ohjesäännön
ja Suomen Arvopaperikeskuksen sääntöjen mukaan
määräytyvässä maksuajassa. Omien
osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata
pääomaa.
Yhtiö ei hanki omia osakkeita julkisessa
kaupankäynnissä ennen kuin viikko on kulunut siitä
kun se on julkistanut omien osakkeiden hankkimista koskevan
hallituksen päätöksen eli ei ennen 2.5.2001.
Osakkeiden hankintavaltuutus on voimassa yhtiön seuraavaan
varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään
29.3.2002 saakka.
Osakkeenomistajien, jotka haluavat myydä
osakkeitaan yhtiölle, on annettava tätä koskeva
myyntimääräys valtuutetulle arvopaperivälittäjälle.
KIINTEISTÖSIJOITUS OYJ CITYCON
Hallitus
Lisätietoja: toimitusjohtaja Olli-Pekka
Mikkola, puh (09) 680 3670
Takaisin edelliselle
sivulle
|