Citycon Oyj
PÖRSSITIEDOTE 7.11.2000
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2000
KATSAUSKAUDEN LIIKEVAIHTO
JA TULOS
Citycon-konsernin tulos tammi-syyskuulta 2000 oli 7 566 tuhatta
euroa (vuotta aiemmin 7 276 tuhatta euroa) ja liikevaihto
54 531 tuhatta euroa (37 638 tuhatta euroa). Liikevoitto oli
30 130 tuhatta euroa (21 076 euroa). Osakekohtainen tulos
oli 0,07 euroa (0,08 euroa). Tuloskehitys on jatkunut ensimmäisen
vuosipuoliskon tasolla ja koko vuoden tuloksen odotetaan seuraavan
tätä kehitystä.
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Suomen talouskasvu jatkui katsauskauden aikana voimakkaana.
Valtiovarainministeriön arvion mukaan BKT:n kasvu jatkuu
yli viiden prosentin tasolla vuonna 2000. Samalla inflaatio
on voimistunut ja lyhyet korot ovat edelleen nousseet.
Parantunut työllisyystilanne ja palkkaverotuksen
keveneminen ovat nopeuttaneet yksityisen kulutuksen. MeritaNordbankenin
ennusteen mukaan yksityinen kulutus kasvaa 3,7 prosenttia
kuluvana vuonna. Ennustettu kehitys merkitsee kaupalle seitsemättä
perättäistä kasvun vuotta.
Katsauskauden lopussa toimitilamarkkinoiden
tilanne oli alkuvuoden kaltainen. Kysyntä oli edelleen
voimakasta ja vajaakäyttöaste erittäin alhainen.
Kaikkien tilatyyppien vajaakäyttöaste on pääkaupunkiseudulla
yhä lähes olematon, vain runsas prosentti. Pääkaupunkiseudun
ulkopuolisissa kasvukeskuksissa vapaiden toimitilojen tarjonta
on kuitenkin hieman runsaampaa.
Liiketilojen kysyntä on niin ikään
jatkunut voimakkaana. Tähän on vaikuttanut etenkin
vähittäiskaupan hyvä myyntikehitys, joka on
kasvanut kaupan omien tilastojen mukaan ilman autokauppaa
yli kuusi prosenttia. Myönteiseen kehitykseen on vaikuttanut
myös ulkomaisten vähittäiskaupan ketjujen yhä
voimakkaampi etabloituminen Suomen markkinoille.
Liiketilojen voimakas kysyntä on nostanut
vuokratasoa edelleen, joskin nousu on selvästi hidastunut
katsauskauden loppupuolella. Liiketilamarkkinoille on ollut
tyypillistä liikepaikkojen jakautuminen tavallisiin ja
ns. prime-paikkoihin, joissa vuokrat ovat oleellisesti korkeampia.
Suomen kiinteistömarkkinat elävät
vaihetta, joille on tyypillistä vilkas rakentaminen ja
vuokrakehityksen tasaantuminen. Myönteisen tulokehityksen
uskotaan kuitenkin lähitulevaisuudessa edelleen jatkuvan,
sillä rakentaminen vastaa kysynnän kasvua ja rakennushankkeet
käynnistyvät pääsääntöisesti
vasta, kun tiloille on käyttäjät tiedossa.
LIIKETOIMINNAN JA
KIINTEISTÖOMAISUUDEN KUVAUS
Citycon on liikekiinteistöjen omistamiseen, vuokraukseen
ja hallinnointiin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö.
Yhtiön kiinteistöomaisuuteen kuuluu 197 kohdetta,
joiden yhteenlaskettu kirjanpitoarvo katsauskauden lopussa
oli 648,9 miljoonaa euroa (luvusta vähennetty vähemmistön
osuus). Kohteista 98 prosenttia on pääasialliselta
käyttötarkoitukseltaan liiketiloja. Omistettujen
kohteiden yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on noin 468
000 m2.
VUOKRAUSTOIMINTA
KATSAUSKAUDELLA
Vilkas toimitilakysyntä ja sen myötä vapaiden
toimitilojen väheneminen markkinoilla ovat parantaneet
vuokrausliiketoiminnan kannattavuutta. Katsauskauden aikana
Citycon solmi 195 uutta sopimusta, joista vanhojen vuokralaisten
kanssa tehtyjä korvaavia sopimuksia oli 44 kpl. Korvaavat
sopimukset koskevat yhteensä n. 9000 m2. Uusille vuokralaisille
tehtyjä vuokrasopimuksia solmittiin 151 kpl, pinta-alaltaan
yhteensä noin 15 000 m2. Aktiivisen vuokraustoiminnan
ansiosta kuukausittainen vuokratuotto on näissä
kohteissa noussut noin 14,4 prosenttia. Voimassaolevia vuokrasopimuksia
katsauskauden lopussa oli yhteensä 1173 kpl.
Kesäkuussa 1999 Cityconin toteuttama
319,6 miljoonan euron kauppakeskuskauppa on osoittautunut
onnistuneeksi. Cityconin kauppakeskussalkun bruttotuotot ovat
kasvaneet selvästi, syyskuun 2000 vuokralaskutus oli
13,9 prosenttia korkeampi kuin vastaavasti vuonna 1999.
Cityconin taloudellinen vuokrausaste on pysynyt
korkealla, katsauskauden lopussa se oli 96 prosenttia. Yhtiön
nettovuokratuotot olivat 39,5 miljoonaa euroa (luvusta vähennetty
vähemmistön osuus). Cityconin suurin vuokralainen
on Kesko, muita merkittäviä vuokralaisia ovat mm.
Lindex, Merita Pankki Oyj ja Rautakirja Oyj.
KIINTEISTÖHANKINNAT
JA MYYNNIT
Citycon on lisännyt kiinteistöomaisuuttaan ostamalla
katsauskauden aikana viisi liikehuoneistoa Heikintorilta Espoon
Tapiolassa, KOY Kirkkonummen Purokummuntie 2:n koko osakekannan
Kirkkonummelta sekä Kauppakeskus IsoKarhuun liittyvän,
tällä hetkellä pysäköintikäytössä
olevan, tontin Porista. Ostoihin käytettiin yhteensä
2,30 miljoonaa euroa.
Katsauskauden aikana Citycon jatkoi strategiansa
mukaista myyntiohjelman toteuttamista, eli kiinteistöomaisuutensa
keskittämistä pääkaupunkiseudulle ja muun
Suomen yli 50 000 asukkaan paikkakunnille.
Yhteensä katsauskauden aikana myytiin
12 kohdetta ja 8 huoneistoa, joiden yhteispinta-ala on noin
15 000 m2. Merkittävin muutos yhtiön
kiinteistöomaisuudessa oli kesäkuun lopussa toteutettu
Koy Joensuun Penttilänkadun myynti. Katsauskauden myyntien
kokonaiskauppahinta oli 4,68 miljoonaa euroa ja myyntivoitto
oli 0,54 miljoonaa euroa.
Katsauskauden lopussa Citycon toimi yhteensä
64 paikkakunnalla. Toimintapaikkakuntien lukumäärä
on vähentynyt katsauskauden aikana kahdella.
KIINTEISTÖOMAISUUDEN
MUUTOKSET KATSAUSKAUDEN JÄLKEEN
Kiinteistösijoitus Oyj Citycon myi 2.10.2000 Sponda Oyj:lle
omistamansa osakkeet Puotinharjun Puhoksesta (2200 m2) ja
Kaivokadun Tunnelista (1300 m2), kummatkin Helsingistä.
Samalla yhtiö osti Sponda Oyj:ltä Espoossa sijaitsevan
Kauppakeskus Lippulaivan vieressä olevan Koy Ulappatorin
koko osakekannan (4000 m2). Ulappatorin osto vahvistaa Cityconin
asemaa Espoonlahden talousalueella ja parantaa alueen kehitysmahdollisuuksia
jatkossa. Myynneistä yhtiölle syntyi noin 2 miljoonan
euron myyntivoitto.
RAHOITUS
Konsernin taseen loppusumma 30.9.2000 oli 750,6 miljoonaa
euroa
(768,5 miljoonaa euroa 30.9.1999). Korollista velkaa oli 459,5
miljoonaa euroa
(476,7 miljoonaa euroa). Velan keskikorko oli tarkastelujaksolla
5,7 prosenttia, keskimääräinen laina-aika 6,7
vuotta ja keskimääräinen korkosidonnaisuusaika
5,7 vuotta. Konsernin omavaraisuusaste oli 37,3 prosenttia
(36,5 prosenttia), ja
46,5 prosenttia (45,4 prosenttia), mikäli pääomalaina
luetaan omaan pääomaan.
Kesäkuussa 1999 toteutettu 319,6 miljoonan
euron arvoinen kauppakeskuskauppa rahoitettiin noin 80-prosenttisesti
korollisella velalla, mikä on nostanut rahoituskuluja
selkeästi edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Velan kokonaissumma oli 277,8 miljoonaa euroa, josta kiinteäkorkoista
pääomalainaa oli 68,4 miljoonaa euroa ja vaihtuvakorkoista
pankkilainaa 209,4 miljoonaa euroa. Vaihtuvakorkoiseen lainaan
liittyvä korkosuojaus tuli voimaan vuoden 2000 alusta.
Katsauskauden aikana muutettiin 30.6.1999
nostetun ja 30.6.2008 erääntyvän noin
200 miljoonan euron lainan lyhennysohjelmaa siten, että
lainan vuosittainen
8 miljoonan euron lyhennys tapahtuu heinäkuusta
2000 lähtien kuukausittain
0,7 miljoonan euron erissä.
Toimenpiteellä tehostettiin kassahallintaa. Samassa
yhteydessä
sovittiin 10 miljoonan euron likviditeettilimiitistä,
jonka juoksuaika on enintään yksi vuosi.
Johdannaissopimuksilla on suojattu lainakantaa
korkotason nousulta ja toisaalta säädetty korkosidonnaisuusaikaa
vastaamaan vuokrasopimusten keskimääräistä
voimassaoloaikaa, mikä oli katsauskauden lopussa 5,9
vuotta. Katsauskauden aikana ei tehty uusia johdannaissopimuksia
eikä muutettu olemassa olevia.
OSAKE
Cityconin osakkeen kurssi vuoden alussa oli 1,25 euroa ja
katsauskauden lopussa 1,06 euroa. Kurssi oli alimmillaan 1,00
euroa ja ylimmillään 1,35 euroa. Kaupankäyntimäärillä
painotettu keskikurssi oli 1,14 euroa. Katsauskauden viimeisenä
pörssipäivänä osakekannan markkina-arvo
oli 112,1 miljoonaa euroa.
Yhtiö on ostanut takaisin omia osakkeitaan
30.9.2000 mennessä 3 909 000 kpl
4 716 334,27 eurolla
alimman hinnan ollessa 1,10 euroa ja ylimmän 1,34 euroa.
Hankittujen osakkeiden osuus yhtiön osakepääomasta
ja äänimäärästä on 3,69 prosenttia.
Osakkeita aiotaan käyttää yhtiökokouksen
päätöksen mukaisesti vastikkeena kiinteistöhankinnoissa.
MUITA KATSAUSKAUDEN
TAPAHTUMIA
Yhtiökokous 30.3.2000
Kiinteistösijoitus Oyj Cityconin varsinainen yhtiökokous
30.3.2000 vahvisti yhtiön tilinpäätöksen
vuodelta 1999 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille
ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen
esityksen mukaisesti, että tilikaudelta 1.1.—31.12.1999
jaetaan osinkoa 0,40 markkaa osakkeelta ja että loput
voitosta kirjataan kertyneiden voittovarojen tilille. Osinko
maksettiin osakkeenomistajille 11.4.2000.
Osakepääoman
korottaminen
Yhtiökokouksen päätöksen mukaan hallituksella
on oikeus päättää yhtiön osakepääoman
korottamisesta enintään yhteensä 169 244 568
markalla uusmerkinnällä siten, että yhdessä
tai useammassa uusmerkinnässä annetaan yhteensä
enintään
21 155 571 kappaletta uusia nimellisarvoltaan 8 markan määräisiä
osakkeita.
Omien osakkeiden
hankinta ja luovutus
Yhtiökokouksen päätöksen mukaan hallituksella
on oikeus hankkia voitonjakoon käytettävissä
olevilla varoilla enintään 5 288 892 kappaletta
yhtiön omia osakkeita sekä hallituksella on oikeus
luovuttaa vastaava määrä yhtiön omia osakkeita
tietyin ehdoin.
Nämä valtuutukset ovat voimassa
yhtiön seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka,
kuitenkin enintään yhden vuoden.
Hallitus
Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi
kuusi. Jäseniksi valittiin Pertti Voutilainen, puheenjohtaja,
Jouko Tuunainen, varapuheenjohtaja, Stig-Erik Bergström,
Jorma Lehtonen, Carl G. Nordman ja Juha Olkinuora.
Tilintarkastajat
Varsinaisiksi tilintarkastajiksi valittiin KHT Jaakko Nyman
ja KHT Ari Ahti. Varatilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö
KPMG Wideri Oy Ab.
HENKILÖSTÖ
Konsernin palveluksessa 30.9.2000 oli 23 (17) henkilöä,
joista 12 (7) oli emoyhtiön palveluksessa. Yhtiön
organisaatiota on vahvistettu Cityconin toiminnan pääpainopisteen
mukaisesti. Hallitus nimitti vuoden alusta yhtiön kaupalliseksi
johtajaksi
VTM Henrik Winbergin. Hänen pääasiallisen tehtävänä
on johtaa ja kehittää Cityconin omistamia kauppakeskuksia.
Liiketoimintajohtajaksi nimitettiin 1.6.2000 alkaen
DI Kaisa Vuorio, vastuualueenaan marketit ja myymälät-salkku.
Cityconin ylimääräisen yhtiökokouksen
4.11.1999 liikkeeseen laskemien optio-oikeuksien ehtojen kohdan
1.4. mukaisesti hallitus päätti 15.6.2000 pidetyssä
kokouksessa jakaa optio-oikeuksia koko henkilöstölle
yhteensä
4 447 500 kpl ja 1 052 500 kpl Cityconin tytäryhtiölle
Veniamo-Invest Oy:lle. Tytäryhtiö voi luovuttaa
niitä edelleen ehtojen kohdassa 1.3. määrätyille
henkilöille Kiinteistösijoitus Oyj Cityconin hallituksen
hyväksymällä tavalla.
LOPPUVUODEN NÄKYMÄT
Kehitys toimitilamarkkinoilla on ollut kuluvan vuoden aikana
sekä tilojen kysynnän että vuokrien nousun
osalta myönteisiä. Kehitys jatkunee vuoden lopulla
saman suuntaisena, mutta paineita korkotason nousulle on edelleen
olemassa. Markkinoiden vakaa kehitys ja Cityconin alhainen
korkoherkkyys huomioon ottaen yhtiön tuloksen arvioidaan
olevan viime vuoden tasolle.
 |
 |
 |
| |
KONSERNITULOSLASKELMA
1000 euro |
|
1-9
2000 |
1-9
1999 |
1-12
1999 |
| Liikevaihto |
54 531 |
37 638 |
55
563 |
| Liikevoitto |
30
130 |
21 076 |
31
068 |
Rahoituskulut (netto) |
-19
516 |
-10 145 |
-15
096 |
Voitto ennen satunnaiseriä, varauksia
ja veroja |
10
614 |
10 931 |
15
972 |
| Tilikauden voitto |
7
566 |
7 276 |
10
689 |
| |
|
|
|
| KONSERNITASE
(tmk) |
|
|
|
| Vastaavaa |
|
|
|
| Pysyvät vastaavat |
|
|
|
| Aineettomat hyödykkeet |
4 895 |
4 833 |
4
929 |
Aineelliset hyödykkeet |
606
954 |
614 279 |
612
520 |
| Sijoitukset |
120
377 |
124 066 |
123
504 |
| Omat osakkeet |
4
142 |
0 |
1
037 |
| Pysyvät vastaavat yhteensä
|
736
368 |
743 178 |
741
989 |
| Vaihtuvat vastaavat |
|
|
|
| Saamiset |
3
863 |
7 926 |
5
992 |
| Raha- ja pankkisaamiset |
10
389 |
17 366 |
12
221 |
Vaihtuvat vastaavat yhteensä
|
14
251 |
25 292 |
18
213 |
| Vastaavaa yhteensä |
750
619 |
768 470 |
760
202 |
| Vastattavaa |
|
|
|
| Oma pääoma |
190
158 |
186 693 |
190
084 |
| Pääomalaina |
68
453 |
68 453 |
68
453 |
| Vähemmistöosuus |
92
501 |
93 549 |
92
640 |
Vieras pääoma |
399
508 |
419 776 |
409
025 |
Pitkäaikainen |
379
364 |
397 946 |
381
083 |
| Lyhytaikainen |
20
144 |
21 830 |
27
942 |
| Vastattavaa yhteensä |
750
619 |
768 470 |
760
202 |
Bruttoinvestoinnit
taseen pysyviin vastaaviin |
2
574 |
324 498 |
327
588 |
| % liikevaihdosta |
4,7
|
862,2 |
589,6 |
Suunnitelman mukaiset poistot
|
6
364 |
4 266 |
6
649 |
Henkilöstö keskimäärin
|
21 |
10 |
12 |
TUNNUSLUKUJA |
|
|
|
Tulos/osake euro |
0,07
|
0,08 |
12 |
Oma pääoma/osake euro
|
1,87
|
1,76 |
1,81 |
| Omavaraisuusaste % |
37,3
|
36,5 |
37,2 |
Omavaraisuusaste %
(pääomalaina käsitelty
osana omaa pääomaa) |
46,5
|
45,4 |
46,2 |
| KONSERNIN
VASTUUSITOUMUKSET |
|
|
|
Pantatut osakkeet
(kirjanpitoarvo) |
494
139 |
498 998 |
492
134 |
| Muut annetut vakuudet |
38
716 |
35 177 |
40
128 |
Kiinnitykset maa-alueisiin
ja rakennuksiin |
43
790 |
44 833 |
45
304 |
Koronvaihtosopimukset 1996
(3 vuoden kiinteä korko)
kohde-etuuden nimellisarvo |
0
|
20 394 |
0
|
Koronvaihtosopimukset 1999
(5 vuoden kiinteä korko)
kohde-etuuden nimellisarvo |
50
000 |
50 000 |
50
000 |
Koronvaihtosopimukset 1999
(10 vuoden kiinteä korko)
kohde-etuuden nimellisarvo |
66
000 |
66 000 |
66
000 |
Koronvaihtosopimukset 1999
(11 vuoden kiinteä korko)
kohde-etuuden nimellisarvo |
82
412 |
82 412 |
82
412 |
Korko-optiosopimus 1998 ja
1999(5 vuoden korkokatto)
kohde-etuuden nimellisarvo |
132
512 |
132 512 |
132
512 |
OMAT
OSAKKEET
Hankittu 1.1.2000-30.9.2000 |
|
|
|
| Lukumäärä 1 000 kpl
|
3
011 |
0 |
0 |
| Yhteenlaskettu nimellisarvo |
4
051 |
0 |
0 |
| Osuus osakepääomasta % |
2,8
|
0,0 |
0,0
|
| Osuus äänimäärästä
% |
2,8
|
0,0 |
0,0
|
| Suoritettu vastike |
3
679 |
0 |
0 |
OMAT
OSAKKEET
Hankittu 25.11.1999-30.9.2000 |
|
|
|
| Lukumäärä 1000 kpl |
3
909 |
0 |
898
|
| Yhteenlaskettu nimellisarvo |
5
260 |
0 |
1
208 |
| Osuus osakepääomasta |
3,7
|
0,0 |
0,8 |
| Osuus äänimäärästä
|
3,7
|
0,0 |
0,8 |
| Suoritettu vastike |
4
716 |
0 |
1
037 |
|
 |
 |
|
 |
Yllä mainitut luvut ovat tilintarkastamattomia.
Omat osakkeet on arvostettu alkuperäistä
hankintamenoa alempaan 30.9.2000 tilinpäätöspäivän
kurssiin.
Rakennukset poistetaan 1,5 % suuruisin tasapoistoin.
Veroina käytetty katsastuskauden tulosta vastaavia veroja.
Helsinki 7.11.2000
KIINTEISTÖSIJOITUS OYJ CITYCON
Hallitus
Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Olli-Pekka Mikkola,
puhelin (09) 680 36 70
Jakelu: Helsingin Pörssi ja keskeiset
tiedotusvälineet
Takaisin edelliselle
sivulle
|