Tiedotteet

 

Kiinteistösijoitus Oyj Citycon
PÖRSSITIEDOTE 26.2.1999 klo 10.00

Citycon teki historiansa parhaan tuloksen
Cityconin liikevaihto oli kuluneella tilikaudella 152,7 Mmk (37,4 Mmk). Liikevoitto oli
84,3 Mmk (17,1 Mmk). Tilikauden voitto oli ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 52,0 Mmk (5,1 Mmk). Cityconin hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 35 p/osake, joka on noin 2/3 tilikauden tuloksesta.

Voimakkaasti noussut liikevaihto ja parantunut tulos on seurausta toimintavuoden aikana toteutetuista merkittävistä kiinteistöhankinnoista, joilla kiinteistösalkun koko nelinkertaistui. Tehtyjen hankintojen vaikutus näkyy täysimääräisenä tuloksessa vuonna 1999.

LIIKETOIMINTA
Cityconin toiminta muuttui voimakkaasti vuoden 1998 aikana. Muutoksen taustalla olivat yhtiön hallituksen päätökset kehittää Cityconista liikekiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö. Yhtiölle asetettiin selkeä kasvutavoite niin, että alueellinen painopiste on pääkaupunkiseudulla.

Toimintavuoden aikana tehtiin useita merkittäviä kiinteistökauppoja uuden strategian toteuttamiseksi. Citycon osti 12.2. allekirjoitetuilla kauppakirjoilla Keskolta, Meritalta ja Henkivakuutusosakeyhtiö Novalta 223 liikekiinteistöä 1.034 miljoonalla markalla. Osana kauppahintaa Citycon suuntasi myyjille 520 Mmk osakeannin. 31.8. toteutui kiinteistökauppa, jolla Citycon myi Merita Henkivakuutus Oy:lle lähinnä toimistokohteita 249 miljoonalla markalla. Lisäksi Citycon osti 18.11. Kesko-konsernilta ja sen osakkuusyhtiöiltä sekä Keskon eläkekassalta vähittäiskauppakiinteistöjä 687 miljoonalla markalla ja Sampo-konsernilta ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalilta kaksi liikekiinteistöä 39 miljoonalla markalla. Toteutettujen kauppojen jälkeen Cityconin kiinteistövarallisuus oli noin 2 Mrdmk ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 340 tm2.

TULEVA TOIMINTA
Toimitilamarkkina on kehittynyt suotuisasti. Kehitystä on edesauttanut talouden vahva kasvu ja alhainen korkotaso. Lisäksi kiinnostus sekä kiinteistömarkkinoihin että kiinteistöjen arvopaperistamiseen on voimistumassa. On todennäköistä, että nämä tekijät jatkossa edelleen vahvistuvat ja tämä heijastuu myöskin yhtiöiden noteerauksiin pörssissä.

Citycon toteutti merkittäviä kiinteistökauppoja vuoden 1998 aikana. Kaupoilla uudistettiin yhtiön liikeidea ja kiinteistösalkku. Näillä toimilla luotiin hyvät lähtökohdat rakentaa yhtiötä niin, että keskeiset tavoitteet kannattava kasvu ja osakkeen likvidisyyden paraneminen saavutetaan.

 
TILINPÄÄTÖSTIEDOT
Cityconin hallituksen 26.2.1999 hyväksymän ja allekirjoittaman tilinpäätöksen tiedot:
Luvut ovat 1000 mk ja koskevat konsernia
1998 1997
Liikevaihto 152 687 37 402
Liikevoitto 84 327 17 059
Rahoituskulut (netto)
-32 471 -12 008
Voitto ennen satunnaiseriä, varauksia
ja veroja
51 856 5 052
Satunnaiset tuotot ja kulut - -
Voitto ennen varauksia ja veroja 51 856 5 052
Tilikauden voitto 42 164 4 927
     
Käyttöomaisuus 2 072 953 509 740
Rahoitusomaisuus 46 607 5 060
Osakepääoma
657 064 300 800
Muu oma pääoma 202 925 -21 208
Vähemmistöosuus 63 456 0
Lyhytaikainen vieras pääoma 349 949 36 948
Pitkäaikainen vieras pääoma 846 166 198 260
Taseen loppusumma 2 119 560 514 800
     
Bruttoinvestoinnit
käyttöomaisuuteen
1 809 569 17 959
Suunnitelman mukaiset poistot 21 519 10 867
     
Konsernin vastuusitoumukset    
Pantatut osakkeet (kirjapitoarvo) 1 277 548 19 120
Kiinteistökiinnitykset 87 864 278 050
Koronvaihtosopimukset
(3 vuoden kiinteä korko)
kohde-etuuden nimellisarvo
121 250 121 260
Korko-optiosopimus
(5 vuoden korkokatto)
kohde-etuuden nimellisarvo
468 000 0
     
Henkilöstö keskimäärin 5 4
     
TUNNUSLUKUJA    
Tulos mk/osake 0,58 0,16
Oma pääoma mk/osake 10,47 9,29
Omavaraisuusaste 43,6% 54,3%
Sijoitetun pääoman tuotto-% (ROI) 6,2 3,4
 

Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 35 p/osake ja että loput voitosta kirjataan kertyneiden voittovarojen tilille.

Yllämainitut luvut ovat tilintarkastamattomia.

Kiinteistösijoitus Oyj Citycon
Hallitus

Lisätiedot: Olli-Pekka Mikkola, puhelin 680 36 730

Jakelu: Helsingin Pörssi ja keskeiset tiedotusvälineet

Takaisin edelliselle sivulle