| Kiinteistösijoitus
Oyj Citycon
PÖRSSITIEDOTE 11.6.1999 klo 8:00
Citycon ostaa kauppakeskuksia 1,9 mrd markalla
Kiinteistösijoitus Oyj Citycon hankkii
enemmistön 11 kauppakeskuksesta ja vähemmistöosuuden
Tampereen Koskikeskuksesta ja Jyväskylän Jyväskeskuksesta.
Kauppa vahvistaa Cityconin asemaa kauppakeskusten ja liiketilojen
hallintaan ja vuokraukseen erikoistuneena kiinteistösijoitusyhtiönä.
Samalla Citycon korottaa osakepääomaa 846 milj.
markkaan ja laskee liikkeeseen enintään 68.452.486
euron määräisen pääomalainan. Yhtiökokous
on 29.6.1999.
Cityconista merkittävä
kauppakeskusyhtiö
Kiinteistösijoitus Oyj Cityconin hallitus on kokouksessaan
10.6.1999 hyväksynyt
Merita Kiinteistöt Oy:n, Kesko Oyj:n, Vakuutusyhtiö
Sampo Oyj:n,
Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sammon, Henkivakuutusosakeyhtiö
Pohjolan ja Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjolan kanssa
tehdyn neuvottelupöytäkirjan, joka koskee 12 suuren
kauppakeskuksen osuuksien sekä yhden kauppakeskuskiinteistön
myyntiä Cityconille. Kauppojen toteuttaminen edellyttää
vielä kauppakirjojen laatimista ja mm. yhtiökokouksen
29.6.1999 hyväksymistä kaupalle ja siihen liittyvälle
osakeannille. Kaupat on tarkoitus toteuttaa 30.6.1999.
Kauppakeskuskaupoilla Citycon toteuttaa strategiaansa,
jonka mukaisesti yhtiö keskittyy kauppakeskusten ja liiketilojen
omistamiseen ja vuokraamiseen. Kiinteistösalkun voimakas
kasvu ja selkeä erikoistuminen merkitsevät kustannushyötyjä
ja vahvistavat Cityconin asemaa vuokramarkkinoilla. Kauppojen
myötä Cityconista tulee selkeästi Suomen suurin
pörssinoteerattu kauppakeskuksiin ja liikekiinteistöihin
erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö noin 3,9 Mrd
markan kiinteistöomaisuudella. Cityconin hallitus on
samassa yhteydessä päättänyt vahvistaa
yhtiön organisaatiota ja selvittää eri vaihtoehdot
kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi.
Kaupan kohteina ovat seuraavat kauppakeskukset
ja Cityconin osuus kauppakeskusten liiketiloista kauppojen
toteuttamisen jälkeen:
1.Kauppakeskus Myyrmanni, Vantaa; 72%
2.Kauppakeskus Isomyyri, Vantaa; 84%
3.Kauppakeskus Lippulaiva, Espoo;100%
4.Kauppakeskus Espoontori, Espoo;100%
5.Kauppakeskus Tikkuri, Vantaa; 100%
6.Koskikeskus, Tampere; 21%
7.Jyväskeskus, Jyväskylä; 44%
8.Lahden Trio, Lahti; 76%
9.Salon Linjuri, Salo; 95%
10.Kauppakeskus Iso-Kristiina, Lappeenranta; 93%
11.Kauppakeskus Iso-Karhu, Pori; 98%
12.Savonlinnan Citymarket, Savonlinna; 100% ja
13.Sampotalo, Rovaniemi; 100%
Kaupan kohteet on yksilöity tämän pörssitiedotteen
liitteessä.
Sovittu velaton kauppahinta on noin 1.869.500.000
markkaa, mikä saattaa kuitenkin vielä täsmentyä.
Kauppahinta perustuu ulkopuolisten auktorisoitujen kiinteistöarvioitsijoiden
arvioon. Kauppahinnasta rahoitetaan 1,2 Mrd markkaa markkinaehtoisilla
pankkilainoilla ja 253 milj. markkaa suoritetaan kuittaamalla
kauppahinta Cityconin suunnatussa osakeannissa antamien osakkeiden
merkintähintaa vastaan. Loput kauppahinnasta rahoitetaan
Cityconin liikkeeseen laskemalla pääomalainalla.
Osakepääoman
korottaminen
Kauppakeskusten kauppaan liittyen Cityconin hallitus esittää
29.6.1999 pidettävälle yhtiökokoukselle, että
yhtiön osakepääomaa korotetaan 189.158.864
markalla yhteensä 846.222.864 markkaan antamalla uusmerkinnässä
yhteensä 23.644.858 uutta kahdeksan (8) markan nimellisarvoista
osaketta. Annettavat uudet osakkeet ovat samaa lajia kuin
Cityconin aikaisemmin liikkeeseen laskemat osakkeet.
Osakkeet tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
poiketen seuraavien kauppakeskusten myyjien merkittäväksi,
sillä osakkeiden merkintähinta tullaan kuittaamaan
kauppakeskusten kauppahinnan osaa vastaan:
Merita Kiinteistöt Oy, 10.169.927 osaketta
Kesko Oyj, 4.535.760 osaketta
Hämeenkylän Kauppa Oy, 2.550.000 osaketta
Vakuutusyhtiö Sampo Oyj, 3.438.903 osaketta
Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sampo, 666.168 osaketta
Henkivakuutusyhtiö Pohjola, 2.284.100 osaketta
Osakkeet tarjotaan merkittäväksi
10,70 markan (1,80 euron) merkintähinnasta osakkeelta.
Osakkeet on merkittävä ja maksettava 30.6.1999 mennessä.
Cityconin kannalta painavana taloudellisena
syynä osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen
on kauppakeskusten kauppojen toteuttaminen ja tätä
kautta Cityconin toiminnan kehittäminen liiketilojen
ja erityisesti kauppakeskustilojen hallintaan ja vuokraukseen
erikoistuneena kiinteistösijoitusyhtiönä. Rahoittamalla
osan kauppahinnasta osakeannilla ja pääomalainalla
Citycon pyrkii varmistautumaan siitä, ettei sen vakavaraisuus
kaupan myötä alita yhtiön vakavaraisuustavoitetta.
Uudet osakkeet tuottavat oikeuden osinkoon kuluvalta tilikaudelta.
Cityconin hallituksen ehdotus on tämän
pörssitiedotteen liitteenä.
Pääomalainan
liikkeeseen laskeminen
Citycon laskee liikkeeseen enintään 68.452.486 euron
määräisen pääomalainan edellä
mainittujen kauppakeskusten kauppahinnan osan rahoittamiseksi.
Liikkeeseen laskettavan pääomalainan merkintäaika
on 14.6.-24.6.1999. Pääomalaina lasketaan liikkeeseen
30.6.1999 ja sen lainaaika on kymmenen vuotta. Pääomalainaa
tarjotaan suomalaisten institutionaalisten sijoittajien merkittäväksi.
Pääomalainojen liikkeeseenlasku
on ehdollinen siten, että se edellyttää edellä
sanottujen kauppojen toteutumista, yhtiökokouksen päätöstä
ja sitä, että osakeannissa annetut uudet osakkeet
on merkitty ja maksettu. Merita Kiinteistöt Oy, Kesko
Oyj, Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjola, Vakuutusyhtiö
Sampo Oyj ja Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sampo antavat
merkintäajan alkaessa merkintäsitoumuksen pääomalainalle.
Pääomalainaa
tullaan hakemaan Helsingin Pörssin listalle.
Cityconin hallitus on 10.6.1999 päättänyt kutsua
ylimääräisen yhtiökokouksen koolle 29.6.1999
päättämään mm. hallituksen ehdotuksesta
osakepääoman korottamiseksi.
Osavuosikatsauksen
ja asiakirjojen julkistaminen
Cityconin osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.4.1999 julkaistaan
aikaisemmin julkaistuista tiedoista poiketen 17.6.1999. Ehdotus
osakepääoman korottamisesta osakeyhtiölain
mukaisine liitteineen ja selvityksineen on osakkeenomistajien
nähtävillä 21. kesäkuuta 1999 lukien Cityconin
pääkonttorissa osoitteessa Kluuvikatu 5.
KIINTEISTÖSIJOITUS OYJ CITYCON
Hallitus
Lisätietoja:
Kiinteistösijoitus Oyj Citycon, toimitusjohtaja Olli-Pekka
Mikkola,
puhelin 09-680 3670
Jakelu:
Helsingin Arvopaperi- ja johdannaispörssi, selvitysyhtiö
Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Liite:
Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle osakepääoman
korottamiseksi
Kiinteistösijoitus Oyj Cityconin ("Yhtiö")
hallitus ehdottaa 29.6.1999 pidettävälle ylimääräiselle
yhtiökokoukselle, että Yhtiön osakepääomaa
korotetaan uusmerkinnällä seuraavin ehdoin:
Osakepääoman korottaminen
1. Yhtiön osakepääoma korotetaan
189.158.864 markalla yhteensä 846.222.864 markkaan antamalla
uusmerkinnässä yhteensä 23.644.858 uutta kahdeksan
(8) markan nimellisarvoista osaketta. Annettavat uudet osakkeet
ovat samaa lajia kuin Yhtiön aikaisemmin liikkeeseen
laskemat osakkeet.
2. Osakkeet tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
poiketen seuraavien merkitsijöiden merkittäviksi:
Merita Kiinteistöt Oy 10.169.927 osaketta
Kesko Oyj 4.535.760 osaketta
Hämeenkylän Kauppa Oy 2.550.000 osaketta
Vakuutusyhtiö Sampo Oyj 3.438.903 osaketta
Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sampo 666.168 osaketta
Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjola 2.284.100 osaketta
3. Osakkeet tarjotaan merkittäväksi
10,70 markan (noin 1,80 euron) merkintähinnasta osakkeelta.
Osakkeiden merkintähinnan ja nimellisarvon erotus siirretään
Yhtiön ylikurssirahastoon.
4. Osakkeet on merkittävä 30.6.1999.
5. Osakkeet on maksettava 30.6.1999 mennessä
siten, että
- Merita Kiinteistöt Oy:n maksettavaksi
tuleva merkintähinta kuitataan sitä kauppahintaa
vastaan, joka Yhtiön on maksettava 12.5.1999 allekirjoitetun
neuvottelumuistion (liite 1) perusteella sen ja Merita Kiinteistöt
Oy:n välillä tehtävien kiinteistöosakeyhtiöiden
osakkeiden kauppaa koskevien kauppakirjojen perusteella;
- Kesko Oyj:n maksettavaksi tuleva merkintähinta
kuitataan sitä kauppahintaa vastaan, joka Yhtiön
on maksettava 12.5.1999 allekirjoitetun neuvottelumuistion
(liite 1) perusteella sen ja Kesko Oyj:n välillä
tehtävien kiin-teistöosakeyhtiöiden osakkeiden
ja kiinteistön kauppaa koskevien kauppakirjojen perusteella;
- Hämeenkylän Kauppa Oy:n maksettavaksi
tuleva merkintähinta kuitataan sitä kauppahintaa
vastaan, joka Yhtiön on maksettava 12.5.1999 allekirjoitetun
neuvottelumuistion (liite 1) perusteella sen ja Hämeenkylän
Kauppa Oy:n välillä tehtävien kiinteistöosakeyhtiöiden
osakkeiden kauppaa koskevien kauppakirjojen perusteella (neuvottelumuistion
allekirjoittamisen jälkeisissä kauppaneuvotteluissa
on käynyt ilmi, että neuvottelumuistion mukaisissa
kaupoissa myyjänä toimii myös Kesko Oyj:n konserniin
kuuluva Hämeenkylän Kauppa Oy);
- Vakuutusyhtiö Sampo Oyj:n maksettavaksi tuleva merkintähinta
kuitataan sitä kauppahintaa vastaan, joka Yhtiön
on maksettava 12.5.1999 allekirjoitetun neuvottelumuistion
(liite 1) perusteella sen ja Vakuutusyhtiö Sampo Oyj:n
välillä tehtävien kiinteistöosakeyhtiöiden
osakkeiden kauppaa koskevien kauppakirjojen perusteella;
- Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sammon maksettavaksi
tuleva merkintähinta kuitataan sitä kauppahintaa
vastaan, joka Yhtiön on maksettava 12.5.1999 allekirjoitetun
neuvottelumuistion (liite 1) perusteella sen ja Vakuutusosakeyhtiö
Yritys-Sammon välillä tehtävien kiinteistöosakeyhtiöiden
osakkeiden kauppaa koskevien kauppakirjojen perusteella; ja
- Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjolan maksettavaksi
tuleva merkintähinta kuitataan sitä kauppahintaa
vastaan, joka Yhtiön on maksettava 12.5.1999 allekirjoitetun
neuvottelumuistion (liite 1) perusteella sen ja Henkivakuutus-osakeyhtiön
Pohjolan välillä tehtävien kiinteistöosakeyhtiöiden
osakkeiden kauppaa koskevien kauppakirjojen perusteella.
6. Uudet osakkeet oikeuttavat osinkoon tilikaudelta
1.1.1999-31.12.1999.
7. Yhtiön hallitus päättää
muista ehdoista.
Syy osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
poikkeamiseen (OYL 4:4)
Yhtiön konsernin taseessa oli 31.12.1998
kiinteistöjä, rakennuksia sekä kiinteistö-
ja asunto-osakeyhtiöiden osakkeita noin 2.073.000.000
markan arvosta. Yhtiön konsernin kiinteistökannasta
noin 98 prosenttia muodostuu liiketiloista ja loput noin kaksi
(2) prosenttia toimistotiloista, varastotiloista ja ns. kehityskohteista.
Yhtiön hallituksen tavoitteena on kehittää
Yhtiön toimintaa liiketilojen ja erityisesti kauppakeskustilojen
hallintaan ja vuokraukseen erikoistuneena kiinteistösijoitusyhtiönä.
Tämän mukaisesti yhtiö on 12.5.1999
allekirjoittanut Merita Kiinteistöt Oy:n, Kesko Oyj:n,
Vakuutusyhtiö Sampo Oyj:n, Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sammon,
Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjolan ja Vahinkovakuutusosakeyhtiö
Pohjolan kanssa neuvottelumuistion (liite 1), johon on kirjattu
Yhtiön ja edellä mainittujen osapuolten neuvottelut
12 eri kauppakeskuksen tai niiden osuuksien sekä yhden
kiinteistön myynnistä Yhtiölle.
Neuvottelumuistion allekirjoittamisen jälkeisissä
kauppaneuvotteluissa on käynyt ilmi, että kauppakeskusten
tai niiden osuuksien myyjiä ovat neuvottelumuistion allekirjoittaneiden
Merita Kiinteistöt Oy:n, Kesko Oyj:n, Vakuutusyhtiö
Sampo Oyj:n, Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sammon, Henkivakuutusosakeyhtiö
Pohjolan ja Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjolan lisäksi
niiden seuraavat tytär-, osakkuus- ja intressiyhtiöt:
Merita Kiinteistöt Oy:n kanssa samaan konserniin kuuluva
PMA-Invest Oy, Kesko Oyj:n kanssa samaan konserniin kuuluvat
Hämeenkylän Kauppa Oy ja Keskon Eläkekassa
sekä Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjolan ja Vahinkovakuutusosakeyhtiö
Pohjolan kanssa samaan konserniin kuuluva Henkivakuutusosakeyhtiö
Suomi Salama.
Neuvottelumuistion mukaan kaupan kohteina
ovat seuraavat kauppakeskukset tai niiden osuudet:
(i) Kauppakeskus Myyrmanni, Vantaa;
(ii) Kauppakeskus Isomyyri, Vantaa;
(iii) Kauppakeskus Lippulaiva, Espoo;
(iv) Kauppakeskus Espoontori, Espoo;
(v) Kauppakeskus Tikkuri, Vantaa;
(vi) Koskikeskus, Tampere;
(vii) Jyväskeskus, Jyväskylä;
(viii) Lahden Trio, Lahti;
(ix) Kauppakeskus Linjuri, Salo;
(x) Kauppakeskus Iso-Kristiina, Lappeenranta;
(xi) Kauppakeskus Iso-Karhu, Pori;
(xii) Savonlinnan Citymarket, Savonlinna ja
(xiii) Liiketalo Sampokeskus, Rovaniemi.
Yhtiön ja edellä mainittujen osapuolten
välisissä kauppaneuvotteluissa kaupan kohteeksi
on täsmentynyt seuraavat kiinteistöosakeyhtiöiden
osakkeet ja kiinteistö rakennuksineen:
 |
 |
 |
| |
| Kauppakeskus |
Kaupan kohteena oleva
kiinteistöosakeyhtiö tai kiinteistö |
Ostettava osuus osakkeista
tai kiinteistöstä |
| Kauppakeskus Myyrmanni, Vantaa |
Kiinteistö
Oy Myyrmannin osakkeet |
noin 74 % |
| Kauppakeskus Isomyyri, Vantaa |
Kiinteistö
Oy Myyrmäen Kauppakeskuksen osakkeet |
noin 42 % |
| Kauppakeskus Lippulaiva, Espoo |
Kiinteistö
Oy Lippulaivan osakkeet |
noin 84 % |
| Kauppakeskus Espoontori, Espoo |
Osuudet
Kiinteistö Oy Espoon-torin osakkeista not 1-9996 |
noin 40 % |
| Kauppakeskus Tikkuri, Vantaa |
Kiinteistö
Oy Tikkurilan Kauppakeskuksen osakkeet |
noin 84 % |
| Koskikeskus, Tampere |
Kiinteistö
Oy Tampereen Koskenrannan osakkeet |
noin 50 % (1) |
| Jyväskeskus, Jyväskylä |
Kiinteistö
Oy Jyväskylän Kauppakatu 31 |
100 % (2) |
| Lahden Trio, Lahti |
Kiinteistö
Oy Lahden Trion osakkeet |
noin 55 % (3) |
| Kauppakeskus Linjuri, Salo |
Kiinteistö
Oy Linjurin Kauppakeskuksen osakkeet |
noin 89 % |
| Kauppakeskus Iso-Kristiina, Lappeenranta |
(i)
Kiinteistö Oy LappeenLiikekeskuksen osakkeet
(ii) Kiinteistö Oy LappeenrannanBrahenkatu
7:n osakkeet |
noin 75 %
noin 84 % |
| Kauppakeskus Iso-Karhu, Pori |
(i)
Kiinteistö Oy Porin Itäpuisto2-4:n osakkeet
(ii) Porin Markkinatalo Oy:n |
100 %
noin 97 % |
| Savonlinnan Citymarket, Savonlinna |
Kiinteistö
rakennuksineen |
100 % |
| Liiketalo Sampokeskus, Rovaniemi |
Kiinteistö
Oy Rovaniemen Sampotalon osakkeet |
100 % (4) |
| (1) Vastaa noin kolmasosaa Koskikeskuksen
kauppakeskuksesta |
| (2) Vastaa hieman alle puolta Jyväskeskuksen
kauppakeskuksesta |
| (3) Vastaa yli kahta kolmasosaa Lahden
Trio-kauppakeskuksesta |
| (4) Vastaa noin puolta Sampokeskuksen
kauppakeskuksesta |
|
 |
 |
|
 |
Yhtiön aikaisempi omistus huomioon ottaen
Yhtiöstä tulee kauppojen myötä enemmistöomistaja
kaikissa kaupan kohteina olevissa kauppakeskuksissa paitsi
Tampereen Koskikeskuksessa ja Jyväskylän Jyväskeskuksessa.
Neuvottelumuistion mukainen velaton kokonaiskauppahinta
on noin 1.869.500.000 markkaa, mikä summa saattaa kuitenkin
täsmentyä kaupan kohteena olevien kiinteistöosakeyhtiöiden
ja kiinteistön taloudellisen ja oikeudellisen tarkastuksen
yhteydessä. Yhtiön hallitus on 10.6.1999 hyväksynyt
kaupan ja valtuuttanut toimitusjohtaja Olli-Pekka Mikkolan
sopimaan kauppojen tarkemmista ehdoista ja allekirjoittamaan
kaupoista tehtävät kauppakirjat.
Neuvottelumuistion mukaisista kaupoista tehtävät
kauppakirjat on tarkoitus allekirjoittaa 28.6.1999 ja kaupat
toteuttaa 30.6.1999. Kauppojen toteuttamisen edellytyksenä
on, että Yhtiö ja edellä mainitut myyjät
pääsevät kaupan ehdoista yhteisymmärrykseen,
muut kaupan edellytykset täyttyvät ja että
Yhtiön yhtiökokous hyväksyy kaupan ja tässä
ehdotuksessa tarkoitetun Merita Kiinteistöt Oy:lle, Kesko
Oyj:lle, Hämeenkylän Kauppa Oy:lle, Vakuutusyhtiö
Sampo Oyj:lle, Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sammolle ja
Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjolalle suunnatun osakeannin,
jota vastaan osa kauppahinnasta on tarkoitus kuitata.
Yhtiön kannalta painavana taloudellisena
syynä osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen
on edellä mainittujen kauppakirjojen tarkoittamien kauppojen
toteuttaminen ja tätä kautta Yhtiön kiinteistökannan
kehittäminen yllä mainitulla tavalla. Rahoittamalla
osan kauppahinnasta osakeannilla Yhtiö pyrkii varmistumaan
siitä, ettei sen vakavaraisuus pääomalaina
huomioon ottaen kaupan myötä laske alle tavoitetason.
Merkintähinnan määrittämisen
perusteet (OYL 4:4)
Yhtiön osakkeen ostokurssi Helsingin
Arvopaperi- ja johdannaispörssi, selvitysyhtiö Oy:n
("Helsingin Pörssi") päälistalla
oli 9.6.1999 yksi euro (noin 5,95 markkaa). Päätettyjen
kauppojen hintojen kaupankäyntimäärällä
painotettu keskiarvo on aikavälillä 1.6.1998 - 31.5.1999
ollut 1,685 euroa (noin 10,00 markkaa).
Yhtiön tilinpäätöksen
31.12.1998 mukaisten lukujen perusteella yhtiön osakkeen
substanssiarvo on 10,47 markkaa osakkeelta. Koska suurin osa
yhtiön varallisuudesta koostuu vuoden 1998 aikana hankituista
kiinteistöistä, joiden hankintahinta on määräytynyt
ulkopuolisen arvioitsijan arvion perusteella, katsoo yhtiön
hallitus, että sanottu arvo vastaa pitkälti yhtiön
osakkeen todellista substanssiarvoa.
Yllä mainituilla perusteilla Yhtiön
hallitus on päätynyt ehdottamaan 10,70 markan (noin
1,80 euron) merkintähintaa osakkeelta.
Lähipiirin osakkeenomistus (OYL 4:4)
Merkintään oikeutetuista Yhtiön
pääosakkeenomistaja Merita Kiinteistöt Oy ja
toinen Merita Oyj:n konserniin kuuluva yhtiö, Stimato
Oy, omistavat yhteensä noin 42,4 prosenttia Yhtiön
osakkeista. Kesko Oyj:n osakkuusyhtiö Center-yhtiöt
Oy, joka omistaa noin 15,5 prosenttia Yhtiön osakkeista,
on Yhtiön toinen huomattava osakkeenomistaja. Vakuutusyhtiö
Sampo Oyj:n kanssa samaan konserniin kuuluva Vakuutusosakeyhtiö
Henki-Sampo (entinen Henkivakuutusosakeyhtiö Nova) omistaa
noin 12,9 prosenttia Yhtiön osakkeista. Henkivakuutusosakeyhtiö
Pohjola ja Kesko Oyj:n konserniin kuuluva Hämeenkylän
Kauppa Oy eivät ennestään omista Yhtiön
osakkeita. Luvut perustuvat Yhtiön osakasluetteloon 31.5.1999.
Merita Kiinteistöt Oy:n, Kesko Oyj:n,
Hämeenkylän Kauppa Oy:n, Vakuutusyhtiö Sampo
Oyj:n, Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sammon ja Henkivakuutusosakeyhtiö
Pohjolan osuudet Yhtiön osakepääomasta ja äänimäärästä
ennen osakepääoman korottamista ja sen jälkeen
(olettaen, että kaikki osakkeet merkitään)
ovat seuraavat:
 |
 |
 |
| |
| Osakkeenomistaja |
Osuus osakepääomasta
ja äänimäärästä ennen
osake-pääoman korottamista |
Osuus osakepääomasta
ja äänimäärästä osakepääoman
korottamisen jälkeen |
Merita Kiinteistöt Oy
- oma omistus
- omistus yhdessä muiden samaan konserniin
kuuluvien yhteisöjen kanssa |
noin 34,7 %
noin 42,4 % |
noin 36,5 %
noin 42,6 % |
Kesko Oyj
- oma omistus
Hämeenkylän Kauppa Oy
- oma omistus
Yllä mainittujen ja ja Center-yhtiöt Oy:n
omistus yhdessä |
-
-
noin 15,5 % |
noin 4,3 %
noin 2,4 %
noin 18,8 % |
|
Vakuutusyhtiö Sampo Oyj
- oma omistus Vakuutusosakeyhtiö Yritys-Sampo
- oma omistus
Yllä mainittujen omistus yhdessä muiden
samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen kanssa |
-
-
noin 12,9 % |
noin 3,3 %
noin 0,6 %
noin 13,9 % |
| Henkivakuutusosakeyhtiö Pohjola |
- |
noin 2,2 % |
| (1) Vastaa noin kolmasosaa Koskikeskuksen
kauppakeskuksesta |
| (2) Vastaa hieman alle puolta Jyväskeskuksen
kauppakeskuksesta |
| (3) Vastaa yli kahta kolmasosaa Lahden
Trio-kauppakeskuksesta |
| (4) Vastaa noin puolta Sampokeskuksen
kauppakeskuksesta |
|
 |
 |
|
 |
Muu kauppahinnan rahoitus
Kauppakeskuskiinteistöjen kokonaiskauppahinnasta
noin 407.000.000 markkaa (68.452.486 euroa) rahoitetaan Yhtiön
liikkeeseen laskemalla pääomalainalla, jonka merkintäaika
on 14.6.1999 - 24.6.1999. Pääomalainan liikkeeseen
laskemisen ehtona on, että edellä mainitut kaupat
toteutetaan, ylimääräinen yhtiökokous
hyväksyy tämän hallituksen ehdotuksen ja että
edellä mainitut uusmerkinnässä annettavat osakkeet
on merkitty ja maksettu.
Kauppakeskuskiinteistöjen kokonaiskauppahinnasta
enintään noin 1.250.000.000 markkaa rahoitetaan
pääosin Merita Pankki Oy:n ja Svenska Handelsbanken
AB (julk) Suomen sivukonttoritoiminnan myöntämillä
markkinaehtoisilla lainoilla, joiden laina-aika on pääosin
yhdeksän vuotta. Yhtiö panttaa yllä mainituilla
kaupoilla hankkimansa kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeet
lainojen vakuudeksi.
Hallituksen ehdotuksen liitteet
Liite 1 Neuvottelumuistio 12.5.1999
Liite 2 Tilintarkastajien lausunto hallituksen
selvityksestä (OYL 4:4a).
Liite 3 Hallituksen selvitys seikoista, joilla
voi olla merkitystä arvioitaessa osakepääoman
korottamiseen liittyvää kuittausehtoa (OYL 4:6 ja
2:4).
Liite 4 Riippumattomana asiantuntijana toimivan
tilintarkastajan lausunto liitteessä 3 tarkoitetusta
hallituksen selvityksestä (OYL 2:4a).
Liite 5 Jäljennös Yhtiön tilinpäätösasiakirjoista
31.12.1998, varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjasta
26.3.1999 ja Yhtiön osavuosikatsauksesta 17.6.1999 (OYL
4:4a).
Liite 6 Hallituksen selostus osavuosikatsauksen
17.6.1999 jälkeisistä Yhtiön asemaan olennaisesti
vaikuttavista tapahtumista (OYL 4:4a).
Liite 7 Tilintarkastajien hallituksen liitteessä
5 tarkoitetusta osavuosikatsauksesta ja liitteessä 6
tarkoitetusta hallituksen selostuksesta.
Nähtävilläpito
Hallituksen ehdotus liitteineen on 21.6.1999
lukien osakkeenomistajien nähtävillä toimistoaikana
Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Kluuvikatu
5, 00100 Helsinki. Yhtiön ja edellä mainittujen
Myyjien välillä 28.6.1999 allekirjoitettavat kauppakirjat
ovat nähtävillä Yhtiön pääkonttorissa
29.6.1999 klo 9.00 alkaen.
Takaisin edelliselle
sivulle
|