Kehityshankkeet

Yhtiön tavoitteena on hankkia omistukseensa ja rakentaa kiinteistöjä, joiden arvoa on mahdollista kasvattaa kehitystoiminnalla. Kehityshankkeiden avulla voidaan kasvattaa kauppapaikkojen kassavirtaa ja tuottoa.

Kaikki Cityconin kehityshankkeet on lueteltu oheisissa taulukoissa. Kehityshankkeet on jaettu neljään eri taulukkoon hankkeen vaiheen mukaan.

  • Ensimmäisessä taulukossa on lueteltu kehityshankkeet, jotka Cityconin hallitus on hyväksynyt ja jotka ovat tällä hetkellä käynnissä. Osasta hankkeita kehityshankkeen tulevat vaiheet vaatiivat vielä Cityconin yhtiön hallituksen päätöksen. 
  • Toisessa taulukossa ovat kehityshankkeet, joita yhtiö suunnittelee. Näitä hankkeita koskeva kaavamuutos on vireillä, tai Cityconilla ja/tai sen yhteistyökumppanilla on tonttivaraus, mutta investointiesitystä ei ole vielä tuotu Cityconin hallituksen päätettäväksi.
  • Kolmessa taulukossa ovat hankkeet, joiden toteuttamista selvitetään, mutta kaavamuutosta ei ole vielä haettu, eikä virallisia päätöksiä tehty. 
  • Neljännessä taulukossa on valmistuneet kehityshankkeet.