Toimintaympäristön kehitys 31.03.2010

Vähittäiskaupan myynti kasvoi alkuvuonna hieman yhtiön päämarkkinoilla Suomessa ja Ruotsissa. Helmikuussa Suomessa kasvua oli ennakkotietojen mukaan 1,9 prosenttia ja Ruotsissa 2,3 prosenttia verrattuna vuoden 2009 helmikuuhun. Virossa vähittäiskaupan myynti laski 10,0 prosenttia. Kuluttajien luottamus talouden kehitykseen parani vuoden 2010 alkukuukausina Suomessa ja Ruotsissa. Baltian maissa yleinen taloudellinen tilanne jatkui edelleen vaikeana. (Lähteet: Tilastokeskus, Statistiska Centralbyrån, Statistics Estonia)

Suomen ja Ruotsin talouksien suurimpana uhkana on työttömyyden kasvu, joka lisääntyessään vaikuttaa kulutuskäyttäytymiseen. Suomessa työttömyysaste helmikuun lopussa oli 9,2 prosenttia ja Ruotsissa 9,3 prosenttia. Inflaatio oli maaliskuussa sekä Suomessa että Virossa 0,1 prosenttia ja Ruotsissa 1,2 prosenttia. Korkotaso oli edelleen alhainen. (Lähteet: ibid.)

Rahoituksen saatavuus on viime kuukausina parantunut. Kiinteistösektori oli vuonna 2009 lähes pysähdyksissä, mutta kiinteistökaupassa alkoi katsauskaudella näkyä piristymisen merkkejä. Kauppojen määrä oli kuitenkin edelleen vähäinen.

 

Suomeksienglish